Kaupungin toiseksi paras ravintola

 

Ravintola Balls on juuri se paikka, josta äitisi on sinua varoittanut. Jytäbaari, jossa rokänroll raikaa ja ruma sana sanotaan niin kuin se on. Balls sijaitsee vääpelivapaalla vyöhykkeellä hyvien yhteyksien päässä Helsingistä ja Nuorgamista. Palvelu on enimmäkseen asiallista.

Ballsilla voit notkua vapaaseen tahtiin, hengailla muutoin vaan tai pelata esimerkiksi poolia erinomaisessa kunnossa olevilla pöydillä.

Klo 18 jälkeen baariin on K-18 ikäraja, mutta päiväaikaan pelaamassa voi käydä nuorempikin väki.

 

Totuuden kuulet asiakkaiden ja hullujen suusta.

 
***

“Kokonaisuus on kliseinen ja täysin omaa genreään noudattava, mutta tunnelma on hyvä, tehosteet toimivat ja meikkauspuolella nähdään muutamia todella irvokkaita näkyjä.” Joonas L.

*****

“Ei Balls mikään mestariteos ole, mutta ei mikään hävettävän huonokaan. Sen verran raskas aihe kuitenkin on kyseessä, että ihan heti en tätä lähtisi uudestaan katsomaan.” Huolestunut kuluttaja

*****

“Balls yhdistää krapula-aamun kauhut ja jälleennäkemisen riemut ennen näkemättömän tyylikkäästi. Paikka näyttää ja kuulostaa lumoavalta. Silti alkoholin käyttö ei kevennä olon järkyttävyyttä, vaan päinvastoin, jossain määrin jopa syventää ongelmien käsittelyä.” Анатолий

 

Ravintola Balls naamakirjassa